| |||
Mustapyrstökuiri Black-tailed GodwitLimosa limosa Miehikkälä, 18.6.2025 Canon EOS R5 Mark II, 742 mm, f/9, ISO-12800, 1/3200 sec, Hand held | |||
|
Olipa sateinen viikko. Pelloilla on tulvia enemmän kuin olisi paikallisille maanviljelijöille suonut. Kuitenkin tulvavakiossa Kanteleella ei vettä ole pellolla kuin nimeksi, koska toinen pahoista sadealueista ei yltänyt kunnolla Porvoonjoen latvavesille. Sen sijaan monet enemmän paikalliset tulva-alttiit paikat ovat kuin parhaiden kevättulvien aikaan. Olen seuraillut erästä lampivikloa, joka on käyttäytynyt hyvin pesivän oloisesti. Kerran katselin, kuinka viklo liikuskeli vesialueen reunalla kohti reuna-aluetta, varoen ja välillä pysähdellen, niin kuin nyt kahlaajat tekevät palatessaan pesälle. Kerran viklo pelästyi kovaa ääntä läheiseltä maatalolta ja kipitti taas vesirajaan, josta taas alkoi pienen odotuksen jälkeen suunnata heinikkoa kohti. Poistuin paikalta, etten itse aiheuttaisi häiriötä. No nyt koko alue on laajalti veden peittämä, eli pesintä ei ainakaan onnistunut - elleivät sitten poikaset ole jo maastossa. Lampivikloilla taitaa olla taipumassa asuttaa viipyileviä tulva-alueita, josta taas seurannee usein pesinnän epäonnistuminen?
Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä
|