Canon Eos-1D Mark IV + EF 800/5.6 L IS USM + 1,4x, 1/320sec f 11,0, ISO 800

Finland May, Helsinki 4.5.2011

Contact tomi.muukkonen at birdphoto.fi, Phone +358 400 968855

Yhteydenotot: tomi.muukkonen at lintukuva.fi, Puhelin 0400 968855

Linnut Elämäni harrastus Lintuharrastuksen historiaa -kirja ilmestynyt

Kylläpä nyt lintuharrastajaa hemmotellaan. Kimmo Aula on toimittanut kirjan Linnut -Elämäni harrastus (kustantaja Laaksonen). Sain kirjan tuoreeltaan postitse, koska minulla on kirjassa kuvia, kansikuvakin (hiirihaukka on Jukka Haapalan, piekana Jorma Tenovuon). Mutta yllätys yllätys kuvani eivät ole lintukuvia vaan maisemakuvia etelärannikon hyvistä lintupaikoista ja kuvia lintuharrastajista. Kirja on kovakantinen ja 270 sivuinen paketti, jossa yli 50 pääkaupunkiseudun harrastajaa muistelee harrastuksensa alkuvaiheita ja huippuhetkiä.

Yksi poiminta näistä kirjoituksista on Kai Hällsteniltä, joka aloitti harrastuksensa Helsingin Vanhankaupunginlahden liepeillä Herttoniemessä kuten minäkin. Ensinnäkin Kaide aloitti harrastuksensa mitä eriskummallisemmalla tavalla, hän lähti Hertsikan vanhalle hyndälle ( vanhemmalle hyppyrimäelle 100m päähän Kaiden kotoa) bongaamaan kaverinsa näkemää tunnistamatonta lintua, jota he eivät nähneet. Harrastus siis alkoi negahavainnolla! Muutaman päivän päästä kuitenkin onnistui, ja jotkut isommat pojat tiesivät linnun olevan pähkinähakin.

”Kiikarin sain vasta seuraavana kesänä ja nyt harrastus muuttui mielentilaksi, siis asiaksi, joka ei poistu mielestä kuin vain hetkeksi… Ajan myötä yhden alan harrastajat hiipuivat pois maastosta. 1970-luvulla harrastus oli kovaa, vääntäjiä halveksuttiin ja bointsareita ivattiin; oli tärkeää pitää maine puhtoisena ja olla sortumatta vääntöihin.” Kaide kirjoittaa.

Totta onkin, että moni aktiiviharrastaja totesi jossain vaiheessa, että lintuharrastus ei anna enää mitään. Ensimmäisten harrastusvuosien elämyksiä ei enää koettu. Itsekin olen kokenut samaa, mutta minulla valokuvaus tuli pelkän lintujen katsomisen tilalle, eikä mitään kriisiä vaihtaa harrastusta ehtinyt missään vaiheessa tulla.

Annika Forsten valottaa kirjoituksessaan bongauksen historiaa, ja tuo mieleeni jo lähes unohtamiani muistoja. Bongariliiton perustamiskokouksessa olin itsekin mukana bongauksen kehdossa Turussa maaliskuussa 1985. Tiedonkulku bongareiden keskuudessa oli pian nopeampaa kuin useimmilla viranomaisilla, ainakin nopeampaa kuin säteilyviranomaisilla. Puhelimien etsiminen ventovieraiden ihmisten kotoa tai milloin mistäkin oli ennen autopuhelimia bongareille tuttua. 90-luvulla bongaus alkoi olla trendikästä, ja bongarin pääsivät usein uutisiin . Minäkin sain pällistellä itseäni ja muita usein television iltauutisista.

Moni nuorempien polvien lintuharrastaja on sikäli järki kädessä, ettei poukkoile harvinaisuuksien perässä, vaan esimerkiksi havainnoi muuttoa ja rengastaa, mutta aika monia harvinaisuuksien näkeminen kuitenkin kutkuttaa. Lintuja oppii tietysti tuntemaan kirjoista ja kuvista, mutta linnun käyttäytyminen ja maastotunnistus ovat sitten eri asioita. Kukaan ei tule koskaan valmiiksi lintujen tuntijana.

Joissain kirjoituksissa linnut nousevat ikään kuin ihmisten yläpuolelle. Mielestäni kyseessä on vähän sama ilmiö, kuin että jotkut pitävät enemmän lemmikeistään kuin muista läheisistään. Vaikka harrastus voikin olla elämää suurempaa, linnut ovat sentään vaan lintuja.

Lintuharrastus alkaa: alkuluku kahden kuuluisan ornitologin, Olavi Hildenin ja Pentti Linkolan, kirjasta Suuri lintukirja. Kuvaus sodanjälkeisen lintunuorison tunnelmista ei jätä kylmäksi. Mieleen tulee kaikki se, mitä olen kokenut 36 vuodessa lintujen parissa. Putoamiset kylmään veteen, tiheässä ruovikossa kulkeminen, kiipeämiset korkeisiin puihin lintujen tutkimuksen nimissä tutustuminen mitä erilaisemmista oloista ja ammateista tuleviin harrastajiin. Valtaosa ystävistä on tietenkin tullut yhteisen harrastuksen kautta. Vaimoni muuten muistaa aina keväisin ikimuistoisen retkemme Pukkilan Kanteleenjärvelle, jossa joutsenia kuvatessani kevätjää petti allani. Retkeä ei edes heti keskeytetty, vaikka olimmekin liikkeellä moottoripyörällä. Kotimatkalla Helsingin Käpylään minun piti välillä pysäyttää, ja juosta tien varressa, koska jalkani olivat kylmettyneet.

Osallistuin tosissani ensimmäiseen (Suomen lintuatlas 1974-1979) ja toiseen (Muuttuva pesimälinnusto 1986-1989) lintuatlakseen. 70-luvulla tein yli kymmenestä ruudusta atlasta Järvi-Suomessa pyörällä sotkien ja teltassa yöpyen, 80-luvulla etupäässä Tunturi-Lapissa. Sain usein vakuutella sukulaisilleni, että useamman sadan linnunpöntön puihin laittamisesta, niiden tarkastamisista, pesäkorttien täyttämisestä tai lintulaskentoihin osallistumisesta ei tosiaankaan saanut mitään korvausta. Heistä se oli käsittämätöntä ajan haaskausta. Laittaa nyt kokonaisia kesiä moiseen palkattomaan touhuun. Tuntui hienolta nähdä omat havainnot lintuatlaskirjoissa eri kokoisina täplinä. Kun meidän maastotyötä tehneiden nimiä ei mainittu kummassakaan kirjassa -Muuttuva pesimälinnusto on suurin omistamani kirja: 35,6 x 25,3cm, 570 sivua), intoni osallistua tieteellisiin projekteihin romahti. Miten iso kirjan pitäisi olla, että kaikkien tekemiseen osallistuneiden nimet siihen mahtuisivat? Aloin ymmärtää, mistä yliopistomaailmassa on kysymys.

Siteeraan pätkää edellä mainitsemastani alkuluvusta: Taivaalla purjehtiva haukka, selällä uiva vesilinturyhmä, rantalietteillä piipertävä kahlaajaparvi tai pensaikoissa laulava pikkulintu vangitsevat hänen (lintuharrastajan) mielenkiintonsa täysin, jonkin harvinaisuuden tapaaminen saa hänet tuntemaan aitoa löytäjänriemua, ja todellisia elämyksiä ovat ne hetket, jolloin hänen tielleen sattuu uusi, ennestään outo lintulaji.

Tällaisia kirjoja saisi tulla enemmänkin. Olen lukenut Kimmon kirjaa vasta sieltä täältä, joten saatan päivittää tätä kirjoitusta tuonnempana.

Tornien taisto ja Bubi

Eilen lauantaina 7. toukokuuta käytiin leikkimielinen tornien taisto. 330 lintutornia oli ilmoitettu kisaan. Voitto menee lähes aina länsirannikolle, niin nytkin. Porin Leveäkari voitti 109 lajilla. Vaimoni osallistui metsähallituksen porukassa taistoon Helsingin Santahaminan vesitornissa. 12 hengen porukka näki 92 lajia, mutta mähersi peräti seitsemän lajia, koska nämä seitsemän lajia näki vain joku porukasta. Vähintään kahden pitää havaita sama lintu. Parhaat havainnot olivat sepelhanhi valkoposkihanhiparvessa ja Bubi-huuhkaja postitalon katolla. Matkaa vesitornista postitalolle on 6,67 kilometriä. Emohuuhkaja istui katolla, ja Jari Kostet sai siitä kuvan kaukoputken läpi. Toden totta, huuhkaja näkyy kuvassa vaaleana täplänä. Bubi lähti siitä lentoon, ja jopa poikanenkin näkyi! Jarmo Nieminen on havainnoinut Forumin huuhkajia satoja tunteja, ja hän oli kertonut, ettei ollut nähnyt huuhkajien tuovan poikasilleen kaneja, vaan rottia. Kaipa ne joskus kanejakin syövät, mutta rotta taitaa olla vielä helpompi tai parempi saalis.

Arohyyppä 23 vuoden jälkeen jälleen Joutsenossa

Äitienpäiväviikonlopuksi oli luvassa lämmintä, ja Ultsi totesi, että nyt tulee joku kova. Lauantai-iltana 7.5. Lintutiedotuksesta tuli hälytys, arohyyppä Joutsenon Kivisaaressa. Kyseessä oli Suomen seitsemäs havainto, ja vasta toinen bongattavissa oleva. Se tiesi Ultsille koko yön valvomista, koska klo 24 hänen piti lähteä bongaamaan tätä puutelajia. Vajaa 23 vuotta aiemmin hän oli ihmetellyt missä viivyin, kun en tullut sovittuun tapaamispaikkaan. Olin tavannut silloisen pomoni Malmin hautausmaan Unionilla. Piippari hälytti taskussani kahdesti, mutta yritin olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lopulta 50 minuuttia kestänyt miitinki oli ohi, ja pääsin huoltoasemalle soittamaan. Sovittiin tärskyt Sipoon Östersundomiin, jossa Heikki Luoto, Pekka Komi ja minä hyppäsimme Pekka Kankaanpään kyytiin. Klo 19:12 arohyyppä oli kaukoputkessa Joutsenon Konnunsuolla. Löytäjä oli tuolloinkin Karri Kuitunen! Kyseessä oli maamme toinen havainto. Harvinainen kahlaaja nukkui pellolla vajaan sadan metrin päässä. Tätä rannalle jättämistä Ultsi on surkutellut kaikki nämä vuodet, mutta äitienpäivän aamuna klo 4:41 tuli tieto, Kivisaaren arohyyppä oli edelleen paikalla. Tuntia myöhemmin lintu lähti pohjoiskoilliseen, mutta löytyi sitten Konnunsuon baarin pellolta. Kuuden jälkeen lintu lensi takaisin Kivisaareen.