Canon EOS-1D X Mark II + EF600mm f/4L IS II USM +2x III, 1/400 sec, f 8, ISO 3200

Thanks to Ulla-Maija Vainikka!

Contact tomi.muukkonen at birdphoto.fi, Phone +358 400 968855

Muuttolintujen saavuttua Suomeen maassamme on lähemmäs satamiljoonaa lintua. Suurin osa saapuu ennen toukokuun loppua. Linnunlaulua kuuluu kaikkialla, merellä lokit ja tiirat pitävät ääntä. Pesintöjen jälkeen lintuja on paljon enemmän, mutta useimmat hyönteissyöjät lähtevät syysmuutolle jo ennen syksyä. Niinpä syyskuussa onkin ihmeen hiljaista. Puistokävelyn aikana voi käydä niin, ettei tarvitse nostaa kiikaria silmille yhtään kertaa, keväällä se ei ole todennäköistä.

Tuleehan syksylläkin lintuja Suomeen rajojemme ulkopuolelta. Monet arktiset kahlaajat muuttavat yli Suomen ja osa levähtää matkan varrella. Suuri osa tästä muutosta menee ohi jo kesällä. Arktisten vesilintujen muutto on vaikeammin nähtävää kuin keväinen. Petolinnut ovat kiinnostavimmat saapujat, samoin itäiset pikkulinnut. Oma lukunsa ovat vaelluslinnut, joita voi jää lukuisina talvehtimaan, kuten tikkoja.

Tämän syksyn kiinnostava havainto olivat kiljuhanhet (27 yks), jotka ilmestyivät Limingan Virkkulan lintukeskuksen maisemiin 14.9. Kaikki olivat renkaattomia eli luonnonvaraisia lintuja, mutta joukossa oli vain yksi nuori lintu. Yleensä Pohjois-Norjan viimeiset kiljuhanhet muuttavat Venäjän kautta etelään talvehtimaan Kreikkaan, mutta nyt ne palasivatkin suoraa keväistä reittiä! Koska kiljuhanhen arvoksi on määrätty 6391 euroa, niitä ei kannata vahingossakaan possautella. Koko parvesta joutuisi pulittamaan 170 000 ja rapiat. Lajin toivotaan yhä palaavan pesimälinnustoomme. Helmikuussa 2020 ainakin yksi suomalaisryhmä näki Norjan kiljuhanhet talvehtimispaikalla Pohjois-Kreikassa, ja sama poppoo (92 lintua ?) nähtiin keväällä Limingassa.

Monia isokokoisia lintuja on sentään suuria määriä. Hyvillä rantaniityille ja pelloille voi kertyä runsaasti vesilintuja, kahlaajia ja varislintuja. Löytyyhän tietysti pikkulintujakin, metsänreunassa voi edetä tiaisten ja hyönteissyöjien sekaparvia, joissa voi helposti olla puolensataa lintua.

Piintyneet staijarit hakeutuvat merenrannalle, pellolle tai korkealle paikalle havainnoimaan lintumuuttoa. Usein on aika hiljaista odottelua, mutta sitkeys palkitaan. Hyvät muuttopäivät kruunaavat lintusyksyn unohtumattomina. Ja syksyllä mielessä on pieni jännityksen tunne, sillä ainahan kohdalle voi osua harvinaisuus.

Tiistaina 15.9.2020 olimme lopettaneet lintumuuton havainnoinnin Vuosaarenhuipulla Itä-Helsingissä, kun vastaan tuli ystäväni Kimmo Heiskanen. Hän oli lähtenyt päivän toiselle retkelle loppuiltapäivästä, sillä olihan hänellä punapäälepinkäisvuosipäivä. 15.9.2014 eli kuusi vuotta aiemmin Kimmo löysi tämän samaisen parkkipaikan vierestä maamme kahdennenkymmenennenyhdeksännen punapäälepinkäisen. Emme ehtineet montaa sanaa vaihtaa, kun huomasin Kimmon takaa lähestyvän petolinnun. Raskaasti lentänyt lintu oli käärmekotka ja me kuvasimme sitä.

Sieltä se tuli mäen takaa matalalla ikään kuin saalistaen, ja mikä sattuma, että noustessani ylös rinnettä, olin astua kyyn poikasen päälle. Miten sitä voikaan säikähtää pientä käärmettä, vaikka se olisi voinut kuolla tossuni alle. Käärmekotka oli jo ohittamassa myötävalon puolelta, kun se käänsikin kurssia ja meni vastavalossa ohi lähes päältä. Siinä sitten laitettiin kyynärpäät yhteen Kimmo Heiskasen kanssa.

Kimmo on nähnyt kovana staijarina käärmekotkia Suomessa vaikka kuinka monta. Minäkin olen sen bongannut, nähnyt aiemmin spontaanistikin ja mikä tärkeintä Helsingin Viikissä ja parvekkeeltamme, mutta aina on hienoa nähdä harvinaisuus. Tarsigerin mukaan Suomessa on nähty hyväksytysti 113 käärmekotkaa vuoden 2016 loppuun mennessä, eli olisikohan havaintoja nyt jotain puolentoistasataa.

En nyt laita viikonkuvaksi kuvaa taivasta vasten lentävästä käärmekotkasta, vaikka kyseessä olikin ensimmäinen kerta, kun sain tästä lajista kuvia Suomessa. Käärmekotka on kerran ollut viikonkuvanani. Sain kuvan Espanjan Tarifan maisemissa Markus Varesvuon kanssa 11.9.2007. Lintu oli juuri saalistanut käärmeen, joka sillä oli nokassa. Tuonne Tarifaan on jo pitkään tehnyt mieli lähteä uudestaan katsomaan petolintumuuttoa Länsi-Euroopasta Afrikkaan.

Syksyllä lintuja on vähemmän kuin keväällä Nokkavarpunen Coccothraustes coccothraustes Helsinki 19.9.2020

Kun pikkulinnuille on hyviä muuttosäitä öisin, jolloin niistä suurin osa muuttaa, ei niitä paljoa jää rannikolle palloilemaan. Sateella, sumuaamuina tai kovatuulisina päivinä saarissa ja niemennokissa voi olla kuhinaa. Lintuasemat sijaitsevat tällaisissa paikoissa, ja siellä riittää yleensä katsottavaa vähän hiljaisempinakin päivinä. Täällä kaupungissa täytyy vaan yrittää löytää jotain joko kulkemalla ahkerasti tai sitten staijaamalla, mutta sekin auttaa paljon, että on joku pikkuapuri.

Nokkavarpuset ovat upeita, mutta yleensä hyvin arkoja lintuja. Meillä Suomessa pesii toistatuhatta paria etelään painottuen. Jokusen kerran viikonkuvani on ollut nokkavarpusesta, mutta ei läheskään vuosittain.

Yhteydenotot: tomi.muukkonen at lintukuva.fi, Puhelin 0400 968855