Canon EOS-1D X Mark II + EF400mm f/4 DO IS II USM +1.4x III, 1/4000 sec, f 8, ISO 1600

Contact tomi.muukkonen at birdphoto.fi, Phone +358 400 968855

Etsin luettavaa ja huomasin, että minulla oli jäänyt lukematta kahden vuoden takainen Luontokuva-lehti, tai siis olin lukenut siitä vain pari artikkelia. Luontokuva on lehti, jonka ahmin yleensä hieman säästellen heti, kun se putoaa luukusta, mutta aina en ehdi. Syksyllä on tietysti omanlaisia kiireitä, kun talvi on tulossa; pitää ehtiä kuvata varastoonkin. No minähän en heitä Luontokuva-lehtiä pois, vaan ne ovat kunniapaikalla kirjahyllyssä. Ihan kaikkia juttuja en lue, mutta joskus jonkun vanhemmankin uudestaan, kuten Varesvuon ”Tunnelmia muuttohaukkasuolta”.

Olen joskus oppinut viisaammilta, että kannattaa tuntea vihollisensa, ja jos ei nyt ihan kaveeraamaan tarvitse alkaa, niin puheväleissä voi olla; kai siinä voi oppia jotain itsestäänkin. Olen kuulunut Lintukuvatiimiin sen perustamisvuodesta 2003 alkaen. Meitä on neljä kuvaajaa ja yksi äänittäjä. Sen verran lujaa meillä meni 2000-luvulla, että olimme yksi maailman suosituimmista lintukuvasivustoista netissä, ja kuvamyyntikin oli sen mukaista. Istuin pitkät illat tietokoneen ääressä, sillä kuva ei käynyt kaupaksi,jos se ei ollut sivustolla nähtävänä. Sillä oli hintansa, sillä mieluumminhan sitä olisi ollut päivät ulkona ja käynyt ajoissa nukkumaan. Nuorempana vielä jaksoi sellaista.

Voin helposti nostaa kaksi nimeä esiin meitä lintukuvaajia vastustaneista henkilöistä. Edellisellä oli kuvatoimisto, jossa oli sekalaisia kuvaajia, ja kuvat oli nimetty milloin mitenkin, eli oli vääriä lajinimiä. Eipä käynyt kateeksi, kun toimisto meni digin myötä nurin. Olisi vain ollut reilua ilmoittaa ajoissa kuvaajille, mikä tilanne oli, eli ettei kuvapalkkiota ollut tulossa. No mitäs se minulle kuuluu, mutta kuvatoimiston omistaja hyökkäsi kiivaasti meitä lintukuvaajia vastaan netissä. Lopulta homma kääntyi häntä itseään vastaan, sillä hänen kuvaajillaan oli käytössä aivan samat menetelmät kuin meilläkin.

Sitten tuli mies pohjoisesta, joka kertoi, että hänen veressään oli ihan saamelaista vertakin. Hieno asia! Tämä mies kuului muita parempaan toisinajattelijoiden klaaniin. Näiden toisinajattelijoiden peruskivi on, että kaikki muut ihmiset ovat väärässä. Heillä on viisastenkivi, he tietävät mikä on oikein. Luonto on kenties ihmistä arvokkaampi, ihminen on paha. Ilmeisesti luontokuvien ottaminenkin voi olla luonnon hyväksikäyttöä? Nämä luonnon hyväksi toimivat valiohenkilöt voivat tietenkin käyttää autoa matkantekoon, kuinkas muuten, mutta muille se ei ole sallittua. Onhan jo muutenkin tiedossa, että mökille, golfaamaan ja laskettelemaan saa mennä autolla, mutta ei linturetkelle.

Tämä Lapin ja Norjan mies kävi kimppuumme vielä edellistä kiivaammin. Hän kenties alkoi nähdä punaista, kun hänen reviirilleen astuttiin, eli Lappiin (kävin ekan kerran vuonna 1975). Sehän oli hänen ja erään toisen luontokuvaajan aluetta. Martti Rikkosen olen tavannut, ja voin sanoa, että on mukava mies. En ole huomannut hänen vaivautuneen olostani Inarissa, mutta tätä toista en ole tavannut. Arvostan molempia luontokuvaajina, Rikkosta kahdesti vuodenluontokuvan voittaneena ja muutenkin ihan sinne kärkikastiin. Tämä toinen ei sitten kestänyt lintukuvaajia alueellaan ollenkaan. Reviiriajattelusta tulee mieleen vielä kolmaskin kaveri Kuusamosta, jonka tervetulotoivotus oli aurinkolasit päässä, että olinko ensimmäistä kertaa Kuusamossa. Oli toukokuu 2001, kahdeksantoista vuotta aiemmin eli toukokuussa 1983 olin ensimmäistä kertaa Kuusamon karhunkierroksella. Eipä meistä heti ystäviä tullut. Kyseinen sankari oli käyttänyt luvatta Hannu Hautalan kojua, ja katsoi vain vierestä, kun huhkimme vetämässä suurta ja raskasta joutsenkojua maihin. Mutta se oli silloin se, nyt olemme ystäviä.

Herra Hoolla on oma kolumnipalsta lehdessä. Se on hyvä, että edes jotkut kantavat huolta maailman luonnon puolesta, vaikka kaikkihan me kannamme. Niitä tapoja on tietysti erilaisia. Tässä kahden vuoden takaisessa kolumnissa meidän Luontokuva-tiimi mainitaan ihan nimeltä, me siis olemme olemassa! Tämä muiden yläpuolella kenties ajatuksissaan leijuva mestari kirjoitti:

”Kun peilaa näitä lukuja Vuoden Luontokuva 2018 jäsenäänestyksessä voittajakuviksi ehdolla olleiden valokuvien sisältöön, havaitsee, että Vuoden Luontokuva-kilpailulla, Suomen luontokuvaajien näyteikkunalla suomalaisessa yhteiskunnassa, ei ole mitään käsitystä ympäristömme tilasta, ja siten ei mitään annettavaa huikean valtavan ympäristönmuutoksen jäsentämiseen ja sitä koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.”

Olen lähes hengästynyt luettuani tuon mielenilmauksen, huh! Onhan kilpailussa toki joskus nähty yliajetut käärmeet ja kuvia metsähakkuista, mutta ei yhtään Terrafamea. Tämän jutun kuvitukseksi odotimme tietysti jotain shokeeraavaa, mutta ei, ohessa oli kaksi kaunista maisemakuvaa, toinen ilmeisesti Norjasta tai Ruotsista, toinen kaiketi jostain Kainuun suunnalta. Miten se nyt näin voi mennä?

Metsähanhiparvi Anser fabalis Helsinki Viikki 30.9.2020

Valitsin viikonkuvaksi metsähanhet, koska niitä ei usein pääse kuvaamaan pääkaupunkiseudulla. Kuvan linnut eivät ole tulleet Lapista, sillä linnuilla näyttää olevan lyhyt nokka ja kaula. Suomessa ja Ruotsissa pesivillä taigametsähanhilla olisi pitkä ja terävä nokka, ei tällainen tylppä. Skandinaviassa pesii ainoastaan reilut kolme tuhatta metsähanhea, joista suurin osa Suomessa. Laji on niin vähäluikuinen, että ihan säälittää, kun ajattelee sen olevan metsästyslajin. Erästä valkoposkista hanhea olisi hiukan enemmän. Itäisiä tundrametsähanhia siis näyttävät kuvan linnut olevan, ja näitä Venäjän lintuja arvellaan olevan noin 800 000 yksilöä.

Yhteydenotot: tomi.muukkonen at lintukuva.fi, Puhelin 0400 968855