Lintukuva.fi tiimille taas palkintoja IWP-kisassa!!

 



International Wildbird Photographer kilpailu järjestettiin tänä vuonna kolmannen kerran. Markus Varesvuo voitti arvostetun tittelin vuonna 2003 ja Jari Peltomäki vuonna 2004. Tänä vuonna kisan voitto meni Unkariin, mutta kolme kategoriavoittoa ja yksi kakkossija hieman lohduttivat suomalaisia. Jari Peltomäki, Lintukuva.fi tiimin läheinen yhteistyökumppani Harri Taavetti ja Arto Juvonen olivat suomalaiset palkitut International Wildbird Photographer kilpailussa. Tulosta voi pitää erinomaisena, sillä kilpailuun osallistuvien määrä ja - tuomareiden mukaan - taso kasvaa vuosi vuodelta. Tänä vuonna kisaan oli osallistujia 32 maasta yli 6000 kuvalla.

Jari voitti sarjan "paras portfolio" yllä olevalla kuvasarjalla. Klikkaamalla kuvaa pääset näkemään ne ruudun kokoisina, mutta huomaa, että suuresta tiedostokoosta johtuen latautuminen muuten kuin laajakaistalla on hyvin hidasta.


Oheinen Jari Peltomäen kuikkakuva voitti sarjan paras sommitelma. Vasta kuvan klikkaaminen suureksi paljastaa kaikki tuomaristoa viehättäneet yksityiskohdat.

Digiscoping sarjassa tuli suomalaisille kaksoisvoitto. Finnaturen lintuopas Harri Taavetti Oulusta voitti sarjan kuvalla lapinpöllön pesältä. Arto Juvonen sijoittui sarjassa toiseksi varpuspöllökuvallaan.


 
Pääsivulle