Helmikuun eka puolikas on ollut oikein mukavaa linturetkeilyn suhteen, joskin välillä on pakkanen äitynyt siihen rajoille, saattaako ulos lähteä. Myös havaintopuolella on ollut monta mukavaa hetkeä, pari minulle ennen kokematonta.

Kun pahimpaan pakkasjaksoon tuli pieni tauko, päätin lähteä pöllöretkelle Loviisan metsäteille. Heti eka paikassa laitoin helmipöllön kutsuäänen soimaan. Käytän helmipöllön atrappia nyt, kun niiden oma soidin ei ole vielä alkanut. Varauduin pitkään odotukseen, mutta helmipöllön piiska sivalsi melkein heti ja läheltä. Laitoin välittömästi mikrofonit äänittämään ja kytkin puhelimen vastaanottavaksi. Mutta eipä tullut helmipöllöä nauhalle, vaan viirupöllönaaraan räyh-sarja, jota olen kuullut pesällä vastauksena koiraan ilmoittaessa ruokakuljetuksesta. Pian alkoi koiras huhuilla ja välillä myös puputtaa. Sain viirupöllöstä kaikkia kolmea ääntä nauhalle, ei mitään huippulaatua, mutta ebirdiin julkaisukelpoisen kuitenkin. Lyhyt retki päättyi huuhkajan huhuiluun paikalta, jonka ohi ajaessani olin juuri miettinyt, tekivätköhän äskeiset hakkuut kalliosta houkuttelevan huuhkajan pesiä.

Odotan, että seuraava leuto jakso saa pöllöt vielä aktiivisemmin ääneen. Taidan aktivoitua silloin kuunteluretkille.

Helmikuun aikana olen käynyt koluamassa noin tusina verran jäättömiä ojia tai lähdesulia, ilman tulosta. Paitsi yksi käsittämätön päiva, jolloin löytyi kolme luhtakanaa ja lehtokurppa! Lehtokurppa nyt oli näkyvä ja helppo löytää, mutta luhtakanat ovat piiloutumisen mestareita. Suunnilleen pitää päälle astua (en yrittänyt), että luhtakanan saa liikkeelle. Onneksi luhtakanat eivät pakene kauaksi, vaan jäävät samaan ojaan häiriöstä huolimatta. Paikalla olosta kertovat jäljet lumessa, joten jos varpaiden piirrot näkyvät lumessa, paikalla oloa ei tarvitse muuten varmistaa.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä