Yhtäkkiä on kevät, tosin hitaasti ja hiipien etenevää tyyppiä. Aamuisin on kuitenkin jo kunnon konsertti. Äänekkäimmät solistit ovat tikkoja, päärumpaleina palokärki ja käpytikka, mutta lajeja kuulin kuulin viikolla viisi, pariin kohteeseen neljä tikkalajia yhtäaikaa äänessä.

Valkoselkätikka oli viikon ilahduttaja. Torpalta koko helmikuun kateissa ollut valkoselkätikkapari ilmestyi paikalle oltuaan kateissa koko helmikuun. Rummutusta kuulin kahtena aamuna eli ovat ikäänkuin asettumassa seudulle.

Torpan laajojen viljelysten ympäristö ei vastaa vanhaa kuvaa valkoselkätikkojen esiintyvyydestä Järvi-Suomen tervalepikoissa tai rantakoivikoissa. Yhteistä kuitenkin on saarekkeisuus ja metsien reunavaikutus aukeiden äärellä. Myöhemmin viikolla sain taas hämmästellä nykyisten valkoselkätikkojen sopeutumista peltomaiseman metsäsaarekkeiden asukiksi.

Pernajassa iltapäiväretkellä kuuntelin rummuttajaa mäntyvaltaisessa metsäsaarekkeessa. Selvästi kuulosti valkoselkätikalta, mutta ympäristön vuoksi en oikein uskonut kuulemaani. Ilman näköhavaintoa en uskaltanut määrittää tilanteessa, jossa rannan tervalepikossa en olisi hetkeäkään epäröinyt. Saapuessani paikalle rummutusta ei kuulunut enää, mutta pesäkoloa takovalle tikalle tyypillistä säännöllistä työnakutusta. Siellä valkoselkätikka takoi pesäkolon alkua haapapuuhun!

Suomen lintuatlaksessa pesänrakennusta ei luettu varmaksi pesinnäksi, oli laji mikä hyvänsä. On kuitenkin aivan varmaa, että suurella osalla linnuista pesänrakennus on yhtä varma merkki pesinnästä kuin pesään munittu ensimmäinen muna. Tikat ovat yksi niistä lajiryhmistä, joissa parittomaksi jäävä koiras voi rakentaa pesäkolon valmiiksi. Ja vaikka molemmat sukupuolet nähdään takomassa samaa pesäkolon alkua, pesintä juuri tuossa kolossa ei ole varmaa, sillä kolon kaivuu voi hyvin jäädä kesken kovan kohdan tullessa vastaan.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä