Uutena ja yllättävänä lajina metsäruokinnalle on tikli. Todella hieno lisä onkin. Useimpien peippolintujen tapaan tikli on ärhäkkä pitämään puolensa ruokintapaikoilla. Ruokintapaikan arvojärjestys on yllättävä. Koiras punatulkku väistää aina naarasta. Selvästi pienempi viherpeippo ajaa puolestaan punatulkut pois. Joukon pienin tikli häätää pois niin tulkut kuin viherpeipot. Mistähän johtuu, että tikli pystyy ajamaan isompansa pakosalle? Riittääkö selitykseksi pelkkä ärhäkkyys vai onko kirkkailla väreillä jotain tekemistä asian kanssa? Uhkaustilanteissa tikli levittää aina siiven keltaiset kuviot esille.

Myöhään launatai-iltana ihailin tähtitaivasta koskella. Olin tarkistamassa otsalampulla ja sorkkaraudalla varustettuna, millainen jää minut oli eilen kantanut kuvatessani kosken sulan reunalla. Olin ollut vähän huolissani kameran puolesta, sillä jää oli rusahdellut uhkaavasti. Kovaa jääkantta oli noin kolme senttiä. Koska yötä kohti pakastui, päätin aamulla palata kuvauspuuhiin. Jään kantavuutta paransin jakamalla painoa routaeristyslevyllä, jonka päällä maaten kuvasin. Lauantain kuvista ei erinomaisia syntynyt pilvisestä säästä johtuen hyvistä tilanteista huolimatta. No sunnunatai oli sitten kuitenkin pettymys. Aamun pakkasumu kehittyi päivän mittaan täyspilvisyydeksi, eivätkä karakuvat parantuneet. Alla oleva koskikarakuva on otettu viikon ainoassa aurinkokelissä keskiviikkona.

Five year row I have kept a feeding place for small passerines at a cliff in a wooded area. It is a very good place, because nice environment and because good light. However one kilometer walk is quite long to go in winters like this with lot of snow. However, once again February compensates all the sweat and inconvenience. There is up to 40 Bullfinch, some Goldfinch, around ten Greenfinch, Redpoll, five Great Spotted Woodpecker plus Great, Blue, Cole, Willow and Crested Tits. Now I just wait for sunny winter days.