Ihan kiva lintuviikko. Ilahduttavaa oli löytää lampiviklo vanhalta pesimäpaikalta Etelä-Suomesta.

Tiistaina oli hurja valkoposkien ja kuikkalintujen massapäivä merellä, mutta minä olin Miehikkälän Laisniemessä, eikä se huono valinta ollutkaan. Viiden aamutunnin aikana laskin, ja osan aikaa laskimme neljän muun kanssa, 70000 valkoposkea. Jos koko ajan olisi ollut tuo joukko laskemassa ja vielä auringonoususta iltaan, olisi takuulla menty paljon yli sadantuhannen. Kävin vielä iltapäivällä katsomassa, että hanhia meni yhä, kaksi tuhatta tunnissa. Kuikkalintuja ei Laisniemestä havaittu kuin rippeet rannikon luvuista.

Näin varmasti käärmekotkan menossa itään matalalla pohjoistaivaalla, mutta kun varauduin ottamaan kuvan vasta linnun alkaessa kaarrella, jäi kuva saamatta. Lintu katosi edelleen matalalla nousevan metsänrajan taakse. Olen nähnyt niin paljon käärmekotkia Espanjassa, etten yhtään epäile lajintunnistusta, mutta kun lintu ei näkynyt hyvin enkä saanut kuvaa, niin olkoon. Pienenä lohtuna petopuolelta haarahaukka pyöri ympäriinsä (kantoi ruokaa rajan taa) ja sirosuohaukka liisi korkealla taivaalla.

Perjantaina aamulla satoi toden teolla. Kun sade alkoi hellittää, lähdin Lapinjärven pelloille kiertelemään. Pysähdyspaikka oli aivan ensimmäisiä. Kiikaroin pellon pintaa auton avoimesta ikkunasta, kun näin vilahduksena töyhtöhyypän lentoon ajaman linnun, jonka tunnistin pikanäkemisellä keräkurmitsaksi. Hyppäsin autosta ulos tarkistamaan havainnon kaukoputkella. Noh, en ollut edes laittanut tarkkaa suuntaa muistiin ja peltoa riitti. Mitään ei näkynyt. Lopuksi keskityin vartoiviin töyhtöhyyppiin. Ei auttanut. Meni varmaan puoli tuntia ja pari kilometriä kiertelyä, että pääsin kulmaan, josta muokatusta sänkipellosta näkyivät keräkurmistojen päänkuviot. Saapaat painoivat aika paljon, kun pääsin märkää savista pellonpiennarta kuvausetäisyydelle ja laskemaan 21 kurmistaa.

Lauantaina jaelin täysin tyvenessä säässä Hamnskärille. Muuttoa ei ollut kuin nimeksi ja saari oli tyhjä linnuista. Vakuutin jo toivoa vähän itsellenikin, kun totesin Kalle Larsonnille ja Markus Kanniselle, että on just sellainen tilanne, että yhtäkkiä jotain voi tupsahtaa taivaalta. Noh, aikaa kului ja kyllästyminen iski. Kaverit menivät teltoille syömään ja minä olin jo heittänyt kaukoputken olalle poistuakseni, kun erikoinen tirraava ääni havahdutti. Ääni tuli niemen kärjen suunnasta, ja kun sen suunnassa istui västäräkki kivellä, meinasin jo jättää varmistamatta - ehkä äänen lähde oli erikoisesti ääntelevä västäräkki. Onneksi kuitenkin jatkoin kärjen pensaikon suuntaan. Sieltä nousi pieni, töpäkkä ja isonokkainen lovipyrstö, keltahemppo lentäen leirin männikköön muidenkin iloksi. Kuvattiin ja iloittiin. Taisi olla minun neljäs tosisponde havainto lajista. Vähän nolotti, etten lajin tunnusomaista ääntä tunnistanut näkemättä lintua.

Kyllä viime vuosi ja erityisesti toukokuu oli erikoisen hyvä lintuvuosi minulle. Vuosi sitten minulla oli tässä vaiheessa 220 vuodaria retkeilyalueellani, nyt kahdeksan vähemmän. En minä pinnoja laske, mutta kun ebird ne näyttää…

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä