Viikkariksi valitsin rohkeasti infrapunakameralla kuvatun helmipöllön - ei nyt toisaankaan mikään neulanterävä lajikuva, mutta erikoinen ja mielestäni mystinen.

Koska minulta puuttui helmipöllö vuodenpinnoista suuntasin rauhallisella metsätielle heti auringonlaskun aikoihin. Olin varustautunut kaiuttimella ja helmipöllön äänitteellä, jossa oli puputusta ja ja njak-ääntä, mutta taaskaan minulla ei ollut mukana mitään kirkasta valolähdettä - ei ehkä vielä muistisairautta vaan yhä laho pää.

Kun tulin satunnaiselle pisteelle noin keskelle metsäaluetta taimittuvan hakkuun reunaan, aloitin session viheltämällä varpuspöllöä. Oli vielä liian valoisaa helmipöllölle. Heti välittömösti varpuspöllö vastasi aivan vierestä vaimealla soidinvihellyksellä. Eka kertaa koskaan (muistaakseni) kuului myös naaraan kimeää kerjuuääntä. Molemmat vielä näkyivät, kun naaras alkoi ajaa takaa soidinviheltävää koirasta. Viime mainittu käytös oli sekin yllättävää, sillä aiemmin olen nähnyt vastaavaa vain varpuspöllön pesällä, jossa koiraan vihellys liittyy saaliin luovutukseen ja aktivoi naaraan kerjäämään.

Vartin myöhemmin laitoin helmipöllöatrapin soimaan ja viritin lämpökameran käyttöön. Viime vuodesta oppineena katsoin aina välillä lähipuuston mahdolliset lämmönlähteet. Vartin odotuksen jälkeen oli jo vähän luovutus aikeissa, mutta katsoin vielä kerran ympäristön puut - ja siinä aivan vieressä nuoren kuusen oksalla hohti helmipöllön hahmo. Se pöllö oli aivan hiljaa, mutta sitten vähän kauempaa alkoi kuulua minulle outo, mutta helmipöllön tyyppinen ääni. Ääni lähestyi ja kohta aivan vieritse kaarsi helmipöllön pyöreä hahmo. Eli olisi se pinna tullut ilman lämpökameraa, mutta oli se tosi makea tilanne havaita aivan vieressä nakottava pöllön hahmo.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä